Avantin sivutoimipiste avattu
Avantin sivutoimipiteemme on avoimena arkisin klo 9:00 – 15:00. Muina aikoina sovittaessa puh. 050-5141 637. Osoitteemme on Ydinkuja 2, 21420 Lieto. Avantin toimipisteessä työskentelevät Jari Peltokangas, Marika Vuosku sekä Annukka Kaunonen-Lehtonen. Kaarinan toimistollemme jää edelleen viisi taloushallinnon ammattilaista. Asiakkaamme voivat jättää materiaalia kumpaan tahansa toimipisteeseen. Toimistojen välillä materiaali liikkuu päivittäin.
Sivutoimipiste Liedon Avantin Porttiin
Avaamme kevään kuluessa sivutoimipisteen Liedon Avantin alueelle osoitteeseen Ydinkuja 2. Jatkossa palvelemme asiakkaitamme sekä Kaarinan että Liedon toimipisteissä. Nykyisestä henkilöikunnastamme siirtyy Liedon toimipisteeseen kolme henkilöä.
Tulorekisteri on otettu käyttöön 1.1.2019
Palkanlaskijamme ovat jo ilmoittaneet Tulorekisteriin palkkatietoja ja tulevat ohjeistamaan työnantajia, mikäli työantajan meille ilmoittamiin palkkatietoihin tarvitaan yksilöllisempää tietoa. Tässä vaiheessa muistutetaan vielä palkkaennakon käytännön muutoksista. Palkkaennakkoa ei voida enää entiseen tapaan maksaa, vaan jokainen maksu laukaisee Tulorekisteri-ilmoitusvelvollisuuden. Palkkaennakko siis käsitellään palkkana ja siitä tehdään vaadittavat ilmoitukset Tulorekisteriin. Myös luontoisedut pitää…
Työnantajan erillisilmoitus
Lähes kaikki työnantajan tai muun suorituksen maksajan ilmoittamat palkkatiedot ilmoitetaan Tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella. Lisäksi maksaja antaa tarvittaessa työnantajan erillisilmoituksen tiedoista, jotka eivät koske yksittäistä tulonsaajaa. Työnantajan erillisilmoitus korvaa aiemmin annetun oma-aloitteisten verojen kuukausi-ilmoituksen. Työnantajan erillisilmoituksella maksaja ilmoittaa kohdekuukauden aikana maksettujen palkkojen perusteella lasketun työnantajan sairausvakuutusmaksun yhteismäärän ja siitä mahdollisesti tehtävät vähennykset….
Yrityksen edunsaajat merkitään kaupparekisteriin 1.7.2019 alkaen
PRH ryhtyy rekisteröimään tietoja yrityksen ns. tosiasiallisista edunsaajista 1.7.2019 alkaen. Edunsaajatietojen rekisteröiminen perustuu rahanpesulakiin ja EU:n rahanpesudirektiiviin. Edunsaajana pidetään henkilöä, joka täyttää vähintään yhden seuraavista edellytyksistä: Hän omistaa yli 25 prosenttia yrityksen osakkeista suoraan tai välillisesti. Hänellä on yli 25 prosentin osuus yrityksen äänivallasta suoraan tai välillisesti. Hän käyttää muulla…
Arvosetelien alv-uudistus
Arvosetelien alv-uudistus astui voimaan 1.1.2019. Laki luokittelee arvosetelit yksi- tai monikäyttöarvoseteleiksi. Yksikäyttöarvosetelillä tarkoitetaan arvoseteliä, johon liittyvistä tavaroiden tai palvelujen myynneistä suoritettavan veron määrä on tiedossa ajankohtana, jolloin arvoseteli lasketaan liikkeeseen. Yksikäyttöarvoseteliksi katsotaan siis myös arvoseteli, johon liittyvien tavaroiden tai palvelujen myyjä ei ole vielä tiedossa arvosetelin liikkeeseenlaskuhetkellä. Tavaroiden tai palvelujen…
Tulolähdejaon poistuminen
Valtiovarainministeriö antoi torstaina 29.11.2018 hallituksen esityksen yhteisöjen tulolähdejaon poistamisesta. Tällä hetkellä yhteisöjen verotuksessa tulot jaetaan kolmeen eri tulolähteeseen: elinkeinotoiminnan (EVL), muun toiminnan (TVL) ja maatalouden (MVL) tulolähteeseen riippuen harjoitetun toiminnan luonteesta. Verotettava tulo lasketaan erikseen kussakin tulolähteessä ja myös tappio vahvistetaan tulolähteittäin. Veronmaksajan näkökulmasta tehottomuutta on aiheutunut muun muassa tilanteessa,…
Suomi.fi
Veroasioiden valtuutukset muuttuvat 1.11.2018. Valtuuttamiseen käytetään jatkossa Suomi.fi:n Valtuudet -palvelua. Valtuuksia voi jo myöntää, mutta ne toimivat Verohallinnon asiointikanavissa vasta marraskuun alusta lähtien. On huomioitavaa, että nykyiset Katso -valtuutukset eivät muutu automaattisesti Suomi.fi -valtuutuksiksi, vaan valtuutus pitää hakea erikseen. Nykyiset Katso- valtuudet toimivat vuoden 2019 loppuun asti. Verohallinto suosittelee Suomi.fi…
Tulorekisteri
Tulorekisteri on täysin uusi palvelu, joka otetaan käyttöön palkkatietojen osalta 1.1.2019. Tulorekisteriin ilmoitetaan palkkatietoja monen eri viranomaisen ja organisaation käyttöön mm. Verohallinto, Kela, Työttömyysvakuutusrahasto, työeläkelaitokset. Tulorekisteri korvaa vaiheittain palkkojen vuosi-ilmoitukset Verohallinnolle, työeläkelaitoksille, työttömyysvakuutusrahastolle ja tapaturmavakuutusyhtiöille. Viimeiset palkkatietojen vuosi-ilmoitukset annetaan vuodelta 2018. Vuodesta 2019 lähtien tiedot lähetetään kuukausittain viiden kalenteripäivän päästä…
OmaVero
Verottaja on tehnyt loppuvuodesta muutoksia OmaVero palveluihin. On suositeltavaa, että asiakkaat tallentavat käyttäjäprofiiliin sähköpostiosoitteensa, näin asiakkaat saavat sähköpostiin ilmoituksia OmaVerossa julkaistavista yhteenvedoista, viesteistä, päätöksistä ja kirjeistä sekä puuttuvista ilmoituksista ja myöhässä olevista maksuista. Paperisten ilmoitusten määrää vähennetään verohallinnossa asteittain. Jatkossa OmaVerossa käytetään erilaisia viitenumeroita. Yhteisöjen tuloverojen viite on eri asia…




